tiistai 9. helmikuuta 2010

Ö-mappi: Komisario Niilmannin tutkimuksia osa 1

Jokaisessa kunnon poliisisarjassa tutkinnanjohtajan työpöydän pitää olla paperikaaoksen valtaama. Ötöpesän poliisilaitoksella on myös näin. Komisario Niilmannin työpöytä on hyvinkin täysi ja sotkuinen. Ruukinmatruunan onneksi yksi rikostapaus hautautui kahvitahraisten paperikasojen alle. Komisario Niilmann keskittyi juuri silloin kortinpeluuseen tutkintasihteerinsä kanssa, mutta komisario huomasi epäillyn katuneen tehokkaasti, joten Niilmann ehdottikin Steeltownin kihlakunnansyyttäjälle esitutkinnan lopettamista. Se sopi, ja myös Siderurgian valtakunnansyyttäjäkin kannatti komisario Niilmannin ehdotusta.

Mytta..sitten töihin, tai ehkä ei sittenkään..Kahvitahrojen tahrimia karkkivarkauksia on ihan kyllästymiseen asti. Ötöpesän rikospoliisin Ö-mappi on täynnä ratkaisemattomia tapauksia, mysteerejä ja etenkin mielenkiintoisia salaliittoja...hmm!

Ensimmäinen tutkimuskohde olkoon klassinen Vatikaanin homokaasusalaliitto.

Sitten komisawio Niilmann huomasi, että suomenwuotsalaisen kulttuuwisuvun vesaa vainotaan! Dokkawissa on mm. veneilyä anawkistin kewa, Mawk-pojan synttäwit, wasistiyhtyeen soitantoa ja wetkeilymatka Wuotsiin! Osassa 2/16 esiintyy myös lasew-klitowistewapeutti! Dokkawin yhteenveto löytyy täältä.

Ja sitten ohjelmassa tänään tapahtunut transvestiittiryöstö.

Onko ensinkään järkevää, että ihan kuka tahansa voi hankkia haltuunsa naistenvaatteita? Kyllä pankkitoimihenkilöiden oikeus välttyä traumoilta on tärkeämpi asia kuin oikeus harrastaa transvestismia! Nykyisenä postmodernina aikana kukaan ei tarvitse naistenvaatteita! Puolustusvoimat on tästä hyvä esimerkki!

Ötöpesän poliisilaitos tekeekin seuraavan lakiehdotuksen: Naistenvaatteiden hallussapidosta on tehtävä luvanvaraista!

Naistenvaatteet on luokiteltava seuraavasti:

1) Ainoastaan transvestismiin, juhlatilaisuuksiin, pornoon ja burleskiin sopivat naistenvaatteet. Näiden hallussapitoon myönnettäköön lupa vain laillistetuille transvestiittiklubeille, teattereille tai pornontuottajille. Mainitut varusteet on säilytettävä valvotusti lukkojen takana.

2) Alushousuista ja rintaliiveistä koostuvat alusasusetit. Setin osat on säilytettävä tiukasti erillään. Hallussapitoon vaaditaan lääkärintodistus naissukupuolesta tai vakavasta transvestismin harrastamisesta.

3) Erinäiset gootti-, keskiaika-, cosplay- ja larppausvarusteet. Hallussapitoon vaaditaan harrastustodistus.

4) Deaktivoidut naistenvaatteet eli epäilyttävän fruittarihtavat asusteet. Hallussapitoon vaaditaan tyylikonsultin valaehtoinen todistus.

5) Urheilurintaliivit. Hallussapitoon vaaditaan lääkärintodistus sukupuolesta ja urheiluseuran jäsenkortti.

Ehkäpä viranomaisvalvonta ei ole täysin aukotonta?

2 kommenttia:

  1. Ikävä kyllä nyt näyttää siltä, että rikos on tehty luvallisilla naistenvaatteilla.

    Pahat kielet ovat kertoneet, että kyseessä olisi muuan jyväskyläläinen she-male, joka olisi saanut hylkäävän tuomion transseksuaalitutkimuksissa, ja että hän olisi epäaito transseksuaaliksi, mutta kuitenkin naistenvaatteet olisivat olleet luvallisia.

    Miten estetään luvallisilla naistenvaatteilla tehdyt rikokset?

    VastaaPoista
  2. -"Miten estetään luvallisilla naistenvaatteilla tehdyt rikokset?"

    -"Tekemällä niistä säädeltyjä ja luvanvaraisia! Rankaisemalla luvattomasta naistenvaatteiden hallussapidosta. Rangaistukseksi tulee monen vuoden tuomio SUKUPUOLENKURITUSHUONEESSA."

    Ötöpesän poliisilaitos on ollut tekemässä muistioita oikeusministerille. Nykytilanne on kestämätön, kuka tahansa voi mennä vaatekauppaan ja ostaa naistenvaatteita. Erityisesti halpoja kevään alennusmyynneissä olevia halpoja naistenvaatteita, jotka eivät sovellu mihinkään normaaliin pukeutumiseen!

    Toisekseen on huomiotava, että monet äidit vievat jopa poikalapsiakin mukaan alennusmyynteihin, joissa myydään naistenvaatteita! Pojat saavat tästä vaikutteita jopa rikolliseen transvestismiin!

    Kolmantena seikkana mainittakoon, että jopa ihan tavallista ompelukonettakin voidaan käyttää laittomaan naistenvaatteiden valmistamiseen! Ompelukoneiden käyttöä opetetaan jopa alaikäisille kunnallisissa kouluissa!

    Neljänneksi mainittakoon esim. arabikulttuurissa aivan tavalliset miestenvaatteet kuten djellaba. Pikku Ahmed ollessaan yksin kotona saattaa ommella siihen vaikkapa pitsireunuksen. Tällöin siitä tulee länsimainen naistenvaate! Äidiltä salaa toki...ja mikä pahinta, tähän ei tarvita kuin neula, lankaa ja helposti hankittavaa PITSIÄ!

    Viidenneksi tähdennettäköön syitä, miksi naistenvaatteita pitäisi todellakin säilyttää lukkojen takana. Kuviteltakoon seuraava tilanne. Pikku Marko tulee ala-asteelta kotiin. Keittiön pöydällä on kaksi lappua. "Äitin pikku kultamussukka! Äiti on iltavuorossa! Jääkaapissa on lasagnea! -Äiti." ja urheiluharjoituksissa olevan isosiskon rakkaat terveiset.. "Make, jos syöt mun jätskit pakkasesta mä v*ttu tapan sut -Hande" Marko huomaa, että sisko ja äiti eivät ole kotona. Marko menee äidin ja siskon vaatekaapeille. Tie rikolliseen transvestismiin on valmis!

    VastaaPoista