Suomi24:sen Isänmaallisuus-palstalla on alati käynnissä mehevä haukkumasota. Jatsarit, gejat, plösönaamat, menninkäiset, vintage-housut, muovikruunumonarkit, herrasmieshistorioitsijat, kurahousut ja muut pyörivät pientä piiriään jatkuvilla tukkanuottasillaan. Yksi solvaamisen aihe näyttäisi olevan Lidlin salamin syöminen. Onko se nyt sitten niin paha asia?Kansallinen Pehmoneuvosto (KPN) päätti ottaa salamin salaisuuksista selkoa. Marschalkka Sinisen Niilin johdolla hankittiin Natsi-Siwasta yksi salamitanko arvioitavaksi. Maistettiin, mahdollista salmonellavaaraa rohkeasti uhmaten. Oikein hyvää, ihanaa jopa. Miellyttävän rapsakkaa hennolla savuisuudella ryyditettynä, eikä edes ylisuolaista kuten salameilla on liiankin usein tapana olla. Mitä haukkumista tuon syömisessä nyt sitten on? Onkohan solvaaja itse salamia maistanutkaan?
Noiden riitapukarien pitäisi tehdä sopu ja kokoontua valitsemaan uutta Valtakunnanjohtajaa. Jaskan pitäisi avata parveke. Symposiumissa tarjoiltaisiin kokousväelle tietenkin Lidlin salamia ja Urho-olutta. Mikään ei voisi pysäyttää aatetta, jonka aika on tullut! Pekka Siitoimen aikaan asiat olivat toisin. Hänen aikanaan perustettiin Vehmaan mökillä maineikas Kansallinen Liittoneuvosto.
P.s. Kansallinen Pehmoneuvosto löysi erittäin kiintoisaa luettavaa Siitoimen okkulttisista harrastuksista.