maanantai 26. heinäkuuta 2010

Mätäkuun viihdeuutisia

On yksi asia, joka kuuluu ehdottomasti kesään: sarjakuvat. Tällä kertaa Ötöpesän jengi tahtoisi suositella yhtä suosikeistaan: Scandinavia and the World.

Tämän hersyvän hauskan, toisinaan herkullisen mauttoman sarjakuvan päähenkilöinä (Brother Finland, Sister Sweden etc..) toimivat eri maita edustavat hahmot. Miespuolisista pohjoismaahahmoista kaikki ovat jollakin tavalla homosteluun taipuvaisia paitsi Veli Suomi, jolla on Sisar Ruotsiin s/m-suhde. Tämä ei tietenkään estä Veli Tanskaa pyrkimästä tuon ankaran valtiattaren palvelukseen.

Hahmot ovat pohjimmiltaan mitä parhaimpia ystäviä keskenään, mutta väärinkäsityksillekin löytyy sijansa. Näistä kuitenkin päästään aina yli tavalla tai toisella ja kaveria ei jätetä pulaan. Asiat eivät silti mene aina niin kuin pitäisi. Tällä on luonnollisesti jälkiseuraamuksensa, joiden kanssa on vain opittava elämään.

Kerta kaikkiaan loistava nettisarjis, harmi vain, että se päivittyy turhan harvoin..

8 kommenttia:

  1. Olen aina ollut sarjakuvien ystävä. Nyt eivät linkit näytä aukeavan, mutta tulen uudelleen tutustumaan tuohon suosittelemaasi skandinaaviseen juttuun...

    VastaaPoista
  2. Heippa,

    täälläkin päässä aukeaa vain niilinvihreä sivu, jossa lukee "Scandinavia and the World" - mutta itse kuvaa ei näy.

    VastaaPoista
  3. Hupsista. Konsti löytyi silti. Kuvan saa näkyviin klikkaamalla stripin nimeä/viestiketjun otsikkoa. Esiintulleen kuvan taas isommaksi klikkaamalla itse kuvaa. Toimiikos nyt?

    Kiitoksia Kopsille ja Matruunalle ilmoituksesta. Hyviä lukuhetkiä, jos homma alkaa toimimaan.

    VastaaPoista
  4. Ei Niili ole vihreä, Niili on sininen! Sininen Niili!

    Vaikka ihan kiva väri se vihreäkin kyllä on.

    VastaaPoista
  5. Niili voi olla myös valkoinen :-)

    "Eau-de-Nil" on vaalea beigenvihreä väri - veden väri on suunnilleen tuollainen Deltan alueella, kiitos virran mukanaan kuljettaman sedimentin.

    VastaaPoista
  6. Always look forward for such nice post & finally I got you. Really very impressive post & glad to read this.
    Architects in Indore
    Civil Contractors in Indore

    VastaaPoista
  7. I always search such wonderful blog and after so many efforts finally I got you. Keep writing the same
    Pharmacy home delivery in UAE
    Pharmacy near Business Bay

    VastaaPoista