Näytetään tekstit, joissa on tunniste Noora-norsu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Noora-norsu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. helmikuuta 2012

Liikkeenjohdon oppikirja

Pikkufantit käyvät Heksyylikoulua toisinaan lauantaisinkin. Kävipä niin iloisesti, että ystävällinen taho lahjoitti kouluun uutta oppimateriaalia, mitä sitten Noora-Norsun (eräs Heksyylikoulun taideopettajista) johdolla luettiin pikkufanteille.

Kyseessä on liikuttava tarina Hannu Kolista, viisaasta vanhasta miehestä, joka kertoo rikkaasta elämästään. Herra Koli tutustui mm. kirkkoherraan, poliiseihin ja rikkaaseen sivistysporvariin, herra Wallbergiin, jonka suurta (joskin omalaatuista) taidekokoelmaa hän pääsi ihailemaan.

Perhe-elämääkin Hannu Koli pääsi kokeilemaan, mutta traagiset tapahtumat lopettivat senkin. Hannu Koli ei kuitenkaan jäänyt vetistelemään, sillä elämä jatkui. Tarinan lopuksi Hannu Koli pääsi taivaaseen, jossa vanhat ystävät odottivat häntä.

Kalervo Palsa on kyllä ehdoton suomalaisen lastenkirjallisuuden Grand Old Man!

Myöskin hyviä eväitä elämään! Jossain blogosfäärin syövereissä taidettiin mainita joidenkin tekojen olevan eettisesti vääriä, mutta moraalisesti oikeita. Hannu Koli teki eläessään paljon eettisesti vääriä, mutta moraalisesti oikeita tekoja! Kalervo Palsan "Eläkeläinen muistelee" onkin siis mitä parhain liikkeenjohdon oppikirja! Tilaisuuteen on tartuttava, ennen kuin se kylmenee...

Hannu Kolin opeilla tie aukenee liike-elämän huipulle! Teot voivat olla hyvinkin epäeettisiä, mutta erittäin moraalisia.....

Muttamutta...uusi lukija! Tervetuloa lukemaan Ötöpesän jengiä, Señor Herrera! Toivottavasti nautitte ötömäisyyksistä, vaikka ette suomea osaakaan! Ötömäisyydet näyttävät olevan aivan oma kielensä...ötömäisyydet ovat ötömäisyyksiä kielestä riippumatta! Kauan eläköön kansainvälinen ötöily!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Kymppitonni!

Ötöpesän jengi on suuresti ilahtunut, laskuri näyttää jo yli kymmentätuhatta! Aloittaessaan Ötöpesän jengi ei arvannut, että ötömäisyydet voisivat yleensä edes kiinnostaa ketään. Ehkäpä ötömäisyydet ovat jotenkin tarpeellisia? Kannattanee siis jatkaa..ötöilyjä.

Ötöpesän jengi työntää kärsät juhlan kunniaksi olutsammioon ja lähettää terveisiä kiitosten kera kaikille lukijoilleen. Aivan erityisesti heille, jotka ovat laittaneet sivuilleen tai profiiliinsa ötölinkin. Mesikämmenelle suuri kunniamaininta hienosta juhlatervehdyksestä!

Hieman hauskoja asioita juhlan kunniaksi:

The Elephant Song

Baby Elephant Walk

Pikkunorsun aivastus

Koalan röhinää

Düppeler Schanzen Marsch

Graf Zeppelin Marsch

Humpaten ympäri maailman

Humppaava Jeesus

Humpataan!

Humppaa saatanat!

Humppatähti

Humppaa ei saa viedä kukaan

Humppapuoskari

I don't want to grow up

Sitten tuutumaan:

The Elephant's Lullaby

tiistai 2. marraskuuta 2010

Vauhdikas rangaistus!

Magnetofoni laitettiin päälle. Pikkufantit määrättiin suorittamaan rangaistukseksi sata kuperkeikkaa! Niistä kun on hyötyä sitten armeijassa! Jumppasalin kovaäänisistä alkoi soida vauhdikasta musiikkia kuperkeikkoja tahdittamaan. Hiki virtasi, kuperkeikat muksahtelivat ja jumppasalin juustoiset aromit kävivät kärsään.

Pikkufanttien pää meni kuperkeikoista melkoisen pyörälle. Koulurauha saatiin takaisin ja liika energiakin purettua.
Heksyylikoulussa oli kerran äidinkielentunti. Lehtori Nikodemus yritti parhaansa mukaan jyystää terveitä perusarvoja levottomien pikkufanttien luisiin nuppeihin. Luokassa esiintyi aivan liikaa levottomuutta! Hirveä kuriongelma, häröilylle oli laitettava piste!

Seurasi välitön reissu Rehtori S. Niilin kansliaan. Mitä rangaistukseksi? Vanhanajan kuritus ei käynyt laatuun, sillä sehän oli kiellettyä. Niin, ja juuri tämän vuoksi komisario Niilmann passitti Nikodemuksen aikoinaan suuttumuksenhallintakurssille. Kunnioitus päätettiin palauttaa muulla tavoin.

Välitunnilla pikkufanttien tie vei koulun jumppasaliin....lehtori Nikodemus taas meni opettajainhuoneeseen kahville ja kertoi lehtori Noora-Norsulle "hauskoja" vitsejä...mistä tulikin lehtori Nikodemukselle virallinen varoitus ahdistelusta.

torstai 21. lokakuuta 2010

Miksi Kritsanan ei annettu jäädä?

Tämä uutinen aiheutti mielipahaa Ötöpesässä. Miksi fiksu ja aurinkoinen, koulutovereidensa suuresti rakastama kiltti tyttö piti ajaa maasta pois? Miksi?!

Kritsana piti kovasti koulunkäynnistä ja hänestä olisi varmasti tullut hyvä yhteiskunnan jäsen. Minkä vuoksi tällainen loistoyksilö ajetaan pois?

Samaan aikaan valtio tekee kaikkensa, että Asematunnelin seinänkannattimina toimivat sivistysvihamieliset partasuiset "lapset" saisivat jatkaa rötöstelyjään Suomessa. Miksi hyvikset ajetaan pois ja pahiksista pidetään kiinni kynsin ja hampain? Kritsanan "rikos" taisi olla se, että hän oli turhan kiltti, fiksu, nopeaoppinen ja sopeutuva.

Ötöpesän jengi on totisesti suuttunut ja ähmissään!

Toivottavasti tuo ahkera Kritsana-tyttö elefanttien maasta saa tulla takaisin!

perjantai 13. elokuuta 2010

Yli vuosi Ötöpesän jengiä!

Ötöpesän jengi huomasi,että siitä on jo yli vuosi, kun Ötöpesän jengi astui Blogistanin julkisuuteen! Ötömäisyydet tulevat jatkumaan. Ihastukseksi, vihastukseksi ja ihmetykseksi.

Tällaista merkkitapausta on aivan ehdottomasti juhlistettava! Otettakoon siis kunnon huikka woimajuomaa! Nirsk, sanoopi viinapullo.

Ötöpesän jengi haluaa kiittää kaikkia lukijoitaan, aivan erityisesti heitä, jotka ovat laittaneet ötölinkin blogiinsa!

Tämän vuoksi seuraaville tyypeille myönnettäköön diplomaattiötöpassi:

Kops

Kullervo

Timo Hännikäinen

Paholaisen Asianajaja

Ill

Ruukinmatruuna

Seuraavat marssit jotenkin sopivat tähän iloisen kesäiseen juhlatunnelmaan:

Graf Zeppelin Marsch

Düppeler Schanzen Marsch

Lisa, Lisa!

Ja vähän punkkiakin:

Ilman moottorisahaa

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Mätäkuun viihdeuutisia

On yksi asia, joka kuuluu ehdottomasti kesään: sarjakuvat. Tällä kertaa Ötöpesän jengi tahtoisi suositella yhtä suosikeistaan: Scandinavia and the World.

Tämän hersyvän hauskan, toisinaan herkullisen mauttoman sarjakuvan päähenkilöinä (Brother Finland, Sister Sweden etc..) toimivat eri maita edustavat hahmot. Miespuolisista pohjoismaahahmoista kaikki ovat jollakin tavalla homosteluun taipuvaisia paitsi Veli Suomi, jolla on Sisar Ruotsiin s/m-suhde. Tämä ei tietenkään estä Veli Tanskaa pyrkimästä tuon ankaran valtiattaren palvelukseen.

Hahmot ovat pohjimmiltaan mitä parhaimpia ystäviä keskenään, mutta väärinkäsityksillekin löytyy sijansa. Näistä kuitenkin päästään aina yli tavalla tai toisella ja kaveria ei jätetä pulaan. Asiat eivät silti mene aina niin kuin pitäisi. Tällä on luonnollisesti jälkiseuraamuksensa, joiden kanssa on vain opittava elämään.

Kerta kaikkiaan loistava nettisarjis, harmi vain, että se päivittyy turhan harvoin..

torstai 6. toukokuuta 2010

Satasen sihijuomat!

Vappuko? Ei, se meni jo. Sitäpaitsi vain amatöörit dokaavat pelkästään juhlapäivinä ja viikonloppuisin. Ötöpesän jengi hankki sihijuomaa siksi, että edellinen postaus oli Ötöpesän jengin sadas! Juhlimisen arvoinen asia. Ötöpesän jengi toivottaa iloista juhlamieltä kaikille ystävilleen!

Lopuksi hieman menevää juhlamusiikkia!

torstai 1. huhtikuuta 2010

Painin rytkettä!

Hallitseva ötöpainimestari julisti ottelun tasapeliksi ja palkintona ollut neekerinpusu syötiin yhdessä rehdin urheiluhengen vallitessa! Kaikilla oli hyvä mieli!
Tekniikassa oli kuitenkin sen verran virheellisyyksiä, että kumpikin kamppailija menetti tasapainonsa. Mukkelis makkelis!
Ei sentään! Nerokas häntäkamppi muutti tilanteen salamannopeasti! Vastustajaa ei pitäisi ikinä aliarvioida! Hurja ilmalento!
Ei toki! Noora-norsu joutui Palloveikon sitomaksi. Pahasti alakynnessä?
Kamppailijat yrittivät löytää heikkoja kohtia vastustajan ötöpainitekniikassa. Pattitilanne?
Kevätauringon ensisäteiden jo hieman lämmittäessä urheilukausi alkoi. Ötöpainin hallitseva mestari Sininen Niili julisti ötöpainikilpailun avatuksi!

lauantai 27. helmikuuta 2010

Urheilun jäisen kuumaa huumaa!

Ötöpesän naisväki oli naarasleijonien erinomaisesta pelistä todella ylpeä! Niin sitä pitää! Se oli todella citius, altius, fortius siinä, missä miesten peli oli carius, avarius, ferocius! Jaloa kilpaa tosissaan! Ei ollut mikään pelkkä miljonäärien mainostemppu! Suklaasydämiä siis Suomen naisten joukkueelle! Noora-norsu ja Mini-Sini tarjoavat!
Mieshten porukoisha oltiin (hik) niin pettyneitä urosleijonien surkeaan esitykseen, että oli aivan pakko avata viinapullo ja juåda kaikhi (hik) shuruun! Mokomat harvahampaishet narshistiset monimiljonäärit! Pelinne oli ihan persheestä! Ei ollut pelimieshten peliä (hik) ei! Mutta viinakin loppui... hitto! Liikenishiköhän Kanadan naishilta yhthään?!
Ötöpesän urheilustudion tunnelma oli niin hieno, että se toi Ötöpesään peräti kaksi uutta tulokasta. Sydämellisesti tervetuloa Antenni-Anni ja Slusse!

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Nenänvalkaisua, ei kiitos!

..saa olla valkoinen! Nenän pitää olla SUURI, PYÖREÄ JA MUSTA!
Vaikka Ötöpesän jengi tykkääkin omppumehusta, niin mitään nenänvalkaisukuukauttahan ei Ötöpesässä todellakaan vietetä! Siksi, että ei nenä...

tiistai 15. joulukuuta 2009

Tiernapojat

Joulunalunen on jännittävää aikaa niin isoille kuin pienillekin. Tiernapojat saapuivat Ötöpesään laulamaan.

..Ja me toivotamm', ja me toivotamm' ötömäistä ja hyvää joulua!

Ötöpesän jengi toivoo kaikille iloista joulunalusen aikaa!

torstai 10. joulukuuta 2009

Kotimaista sarjakuvaa

Ötöpesän jengin iloksi Suomessa tehdään yllättävän paljon hyviä sarjakuvia. Suurin osa tietää varmasti mm. Viivin ja Wagnerin, Fingerporin ja Kiroilevan siilin.

On myös olemassa muitakin hyviä, joskin vähemmän tunnettuja sarjakuvia. Supersankareista Ötöpesän jengi luottaa P.A. Mannisen Kapteeni Kuolioon. Tämä suomalainen sankari suojaa maatamme jatkuvasti vieraiden dimensioiden ökkelismönkiäisiltä ja humvaakuilta.

Miia Aholalta taasen löytyy pari nerokasta ideaa. Mikä olisikaan hauskempi strippisarjiksen aihe, kuin depressiivinen, itsetuhoinen kahvinkeitin? Opetusalan tabuja taas kaivelee kipeästi Juoppo-ope viinanhuuruisine seikkailuineen. Ikävä kyllä Juoppo-ope on juuri nyt tauolla. Ötöpesän jengi odottaa riemulla uusia strippejä.

Sairaampaa tavaraa taas piirustelee Tuukka Virtaperko. Ei heikkohermoisille. Näitä lukiessa naurattaa silti. Mutta niinhän se on, että mauttomuuksille nauraminen usein nimenomaan osoittaa tabut todeksi kärjistämällä ne äärimmilleen.

P.s. Päivän hyvä fanttiuutinen tuli Norjasta. Fantit eivät kuulu sirkukseen. Nellie-norsukin pakeni sieltä !

tiistai 8. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivä

..ja korkea-arvoinen gentlemanniupseerikin kunnioitti juhlia läsnäolollaan tarjoten piripintaisia ryyppyjä koko juhlaväelle!
Juhlista tuli kerrassaan loistavat! Hienot daamit säihkyivät upeissa iltapuvuissaan..
Toissapäivänä vietettiin itsenäisyyspäivää, eikä Ötöpesän jengiä kutsuttu presidentinlinnaan. Ötöpesän jengi päättikin järjestää ihan ikiomat ja todella hienot LINNANJUHLAT. Juhlallisuuksien aluksi presidentti Niilistö piti arvokkaan puheen ja tervehti kaikkia juhlavieraita kärsästä kiinni pitäen..

torstai 29. lokakuuta 2009

Pieni urhea kukka kamppailee kylmää vastaan

..Ötöpesän jengiä jännittää kovin. Ehtiihän tuo pieni kukka vielä kukkia Ötöpesän jengin (ja lukijoiden) riemuksi? Tuleeko siitä sellainen yökukka?
Syksyn kylmyyden painaessa päälle eräs pieni urhea kukka yrittää vielä kovasti kukkia..

maanantai 19. lokakuuta 2009

Sieg Heil Suomi revisited!

..Meille ei ala vierasrotuiset ryppyilemään! Ilmakivääri on meillä aina valmiina, Ötöpesän jengiä en ammu, mutta jos tulee joku muu..
Johtaja, Marschalkka, Sininen Niili! Vain HÄN voi saada Ötöpesän asiat kuntoon! Mä oon hänen alamainen hautaan saakka! Jawohl, katkase!
..Mutta kaikesta huolimatta olen kivenkova nudisti, radisti ja basisti! Siitä minä nautin! Sääli on sairautta! **%%HÖRPS%%**
..Ööö..tunnukset ovat selkeälinjaisia, iskeviä, radikaaleja, KOVIA ja brutaalejakin myös! Luonto ja itsesäilytysvaisto ja niinku sosialidemokratia kansan ja valtion itsensä sisällä! Kalevalainen nationalismi ja kaksi kättä! Terve kansanruumis, ei luokkarajoja! Tai äsh..
...Meillä on voimaa ja rohkeutta nousta feeniks-linnun lailla tuhkasta ja raunioista, ojasta ja allikosta! Tai vaikka Lahden hyppyrimäen kuopasta! Tai ihan mistä vaan! Me ei antauduta ikinä eikä luovuteta koskaan! Kaikki voimat yhdistyvät yhden ainoan tahdon, yhden ainoan johtajan alle, joka on, ei enempää eikä vähempää kuin itse Marschalkka Sininen Niili! ***APLODEJA: Läpyläpyläpyläpyläps!!**
Hulvattoman hauska Pekka Siitoimen & esikuntansa kommelluksista kertova Sieg Heil Suomi -dokumentti on varmasti tuttu usealle internet-huumorin ystävälle. Erityisesti kohdat Kansallinen Rintama ja Kansallinen Liittoneuvosto ovat kutkuttaneet monen nauruhermoja. Ötöpesän harrastelijateatteri päättikin tehdä mainitusta dokumentista uuden sovituksen. Eli: Pöydän notkuessa viinalasien painosta, Mestarin ollessa suosiollinen Jaska avaa parvekkeen ja Kansallinen Pehmoneuvosto (KPN) kokoontuu...

torstai 1. lokakuuta 2009

Eläkeläiset Euroviisuihin!

Donnerwetter, Marschalkka lupaa hitleröidä jokaisen, joka äänestää euroviisuihin jotain muuta kuin Eläkeläisiä! Tussit on meillä aina valmiina, Ötöpesän jengiä en hitleröi, mutta jos tulee joku muu..
Noora-mummi ja Niko-vaari tietävät, mitä euroviisut tarvitsevat! Euroviisut eivät tarvitse tyhmiä pyllyään ketkuttavia teinityttöjä tai isosiskonsa vanhoihin vaatteisiin pukeutuvia poppipoikia! Euroviisut tarvitsevat HUMPPAA! Nooran ja Nikon nuoruudessa teryleeni ritisi hankaussähköisesti, hikiset rouvat kiilsivät lurexmekoissansa ja hanuri soi! Vanhuksilta ei saa riistää humppanautintoa!

Oikeastaan kaikki tiede ja taidekin ovat vain humpan johdannaisia. Halogeenit ja metallit suoloja muodostaessaan ovat kuin hurja naistenhaku tanssiparketilla. Neil Armstrongin kuussa humppaaminen joutui sensuroiduksi silloisen maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Galileo Galilei puhuessaan jonkun pyörimisestä tarkoitti ITSEÄÄN TANSSIPARKETILLA. Eikä Galilei mihinkään kaukoputkeen katsonut, vaan viinapulloon ja sai humalassa aika hyvän ajatuksen. Nooa ei kironnut poikaansa siksi, että poika olisi nähnyt isänsä alastomana. Nooan poika näki, kuinka Nooan lakerikengät lipsuivat parketilla, Nooa kompastui hutikassa ja hiustupee irtosi. Moinen häpeä oli kyllä ihan kirouksen arvoinen juttu! Ydinreaktorin ytimessä tapahtuvat reaktiotkin ovat vain eräänlaista hurjaa humppaamista!

Niin, ja pikkuväkikin laittaa humpaksi!

Humpalla se mestaruus irtoaa!

tiistai 29. syyskuuta 2009

Tohtori Luttanan terveysneuvot syksyn varalle

Mutta..miksi ihmeessä Noora on noin rypyssä ja pikkuväki ihan kanttuvei? Naurun takia tietenkin! Tohtori Luttanalla on nimittäin tapana määrätä joskus huumoria lääkkeeksi! Etevänä lääkärinä tohtori Luttana tietää, että nauru on noin neurologisesti aika primitiivinen ilmiö. Poskettoman hyvä huumori onkin siksi usein HYVIN hölmöä. Sellainen pitää pahan mielen loitolla!

Tässä tohtorin huumoriresepti:

Pieruja

Ivor Biggun, I can be the hotdog

Lisää sprägäreitä

Psykedelistä hulluutta

Porsas ravintolassa

Porsas hississä


Syksyn synkkyyden ja pöpöjen painaessa päälle tohtori Luttana määrää kaikille Ötöpesän jengin ystäville ison tujauksen sipulia, valkosipulia, tomaattia ja hyvää c-vitamiinipitoista granaattiomenamehua! Pysyy köhä kaukana!

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Tuulinen sunnuntai eli Ötöpesä goes Tyty osa 3

Illan pimetessä alkoi nachoilla ja Tytyn hyvällä tortillatäytteellä herkuttelu. Sunnuntai siis sujuikin oikein lokoisissa merkeissä!
..likööriäkin!
..suklaata ja..
Ötöpesän jengin tylsähkö tuulinen sunnuntai muuttui oikein mukavaksi kun saatiin hyvää viiniä..

tiistai 22. syyskuuta 2009

Herra Ananasakäämän väittelymetodi

Väitteitä voi yrittää kumota vaikka NÄIN! Ötöpesän jengin mielestä Simo Mikä-se-nyt-olikaan osoitti täyden mouhoutensa ja pöhköytensä yrittämällä vedota turpasaunan uhkaan Halla-Ahon hiljentämiseksi. Mikäli väite on todella väärä, sen voi yrittää falsifioida! Eri mieltä olevan sakinhivuttaminen ei todista tämän esittämiä väitteitä vääräksi.

Tuollainen uhkailu vain todistaa Herra Ananasakäämän edustaman totalitaristisen ideologian olevan huono ja kritiikkiä kestämätön rakennelma. Puhumattakaan herran henkisestä tasosta, joka lienee on jäänyt luolamiesasteelle. Ehkäpä kouluarvosanojakin voisi korottaa vetämällä opettajaa turpaan?
Väitteitä EI kumota näin!