lauantai 7. tammikuuta 2012

Zio Silvio!

Marschalkka Sininen Niili on kerrassaan ihastunut! Alaistensa kanssa tuli syötyä mitä ihaninta perunasalaattia! Sitä mutustellessaan Marschalkka luki myös monien suurten valtiaiden ajatuksia. Tai mitäs uutta siinä Marschalkka Siniselle Niilille olisi, koska hänhän on VALTIAISTA suurin!

Marschalkka S. Niili ihailee aivan erityisesti italialaista Silvio Berlusconia! Ihana törkimys kerrassaan! Siinä vasta todellinen vanhan ajan renessanssiruhtinas! Mikään epätotuus, murhakäsky, irstailu, mässäily tai muu sikailu ei saa olla todellisen vallan este! Päinvastoin, nehän ovat totisen vallan edellytyksiä ja merkkejä suorastaan!

Alaistensa kera perunasalaatilla mässäillyt Marschalkka S. Niili mietti sitä, että Silvion valheista, törkeyksistä ja typeryyksistä pitäisi tehdä perunoita. Ovat nimittäin niin meheviä, että niistä saisi tehtyä maailman mehevimmän perunasalaatin! Itävaltalaisen, baijerilaisen tai amerikkalaisen!

Mutta sen verran tuhma poika Silvio on, että mokoman pitäisi Marschalkka S. Niilin mielestä pyytää mammalta mattopiiskaa. Viikkosiivouksen lopuksi piiskataan Silvio.

Ja jos tuota Silviota fascistiksi mainitaan, niin se on Ötöpesän mielestä epätotuus. Fascismi nimittäin poisti sen mafian Sisiliasta. USA toi sen takaisin Lucky Lucianon avustamana. Fascismi ei (an sich) esim. kysynyt vaikkapa uskontoa, ihonväriä tai seksuaalisuuntautuneisuutta. Taiteenkin suhteen fascismi oli melko liberaalia hyväksyen jopa futurismin. Jopa suosien viimemainittua.

Kyllä niitä ihan oikeita todellisen kunnian miehiä Italiassakin on ollut:

Paolo Borsellino

Giovanni Falcone

Luigi durand de la Penne

P.s. Ötöpesän jengi on siis sitä mieltä, että Italiassa asuu pohjimmiltaan ihan kelpo kansa. Silvio-poikaa saa toki pilkata.

MUINAISEN ROOMAN MARSSI

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Mitä parhainta Uutta Vuotta 2012!

Niin Marschalkka Sininen Niili kuin Ö.T.Ö. -loosin johtaja Frater Phascolarctoskin huomasivat, että Hypnoottis-Magneettisen katseen SM on pidetty. Valitettavasti Ö.T.Ö. -loosin oma suosikki Antti Joutsi ei voittanut. Hyväksi kolmoseksi tuli. A.J. edusti kaikkea sitä, mitä Siitoimen mukaan totinen Luciferin sotilas, juoppo ja pukki voi olla! Kelpo soturin kilometrikatsetta! Kodikasta tykkien jyskettä!

Ö.T.Ö. -loosi kuitenkin onnittelee kaikkia SHMK-kilpailuun osallistuneita ja antaa kaikille heistä Ö.T.Ö. -loosin kunniajäsenyyden. Kilpailuun osallistuminen on kuitenkin todistus vakavasta kiinnostuksesta Pekka Siitoimen hengentieteellisiin totuuksiin!

Tämän lisäksi Frater Phascolarctos looseineen lähettää kaikille lukijoilleen hypnoottis-magneettis-subliminaalisen viestin. Frater Phascolarctos nimittäin sai päivänpaluun kunniaksi hypnoottis-magneettisen amuletin, jonka rikas symboliikka avautuu eteeris-astraalisella tasolla hengentieteisiin vihityille.
Marchalkka suoritti veriuhrin! Hyvinkin tärkeää ennen vuodenvaihdetta. Moni onneton tulee nimittäin vuodenvaihteessa tarvitsemaan sitä verta ihan oman tyhmyytensä tähden!

Mutta se siitä.

Marsch marsch äpärät!

Marschalkka tahtoo pelata korttia! Marschalkka voitti valttikortilla teidät kaikki! Ja kaikki tulevat väittelytkin! Eivätkö pikkufantit vai jaksa? No..natsisuklaata sitten joka äpärälle! Johan valvottaa!

Ja koska Marschalkka (veriryhmä ÖP+-) kun luovutti vertakin, niin pitäähän se nestehukka nyt jollakin tapaa korvata! VIINA on oikein hyvää siihen!

Ö.T.Ö. -loosin pienet jäsenet toki myös innolla odottivat vuodenvaihdetta. Frater Phascolarctos tietenkin päätti, että pitäähän ne pahat henget ajaa pois! Mikäs olisikaan hauskempi tapa tehdä se, kuin räiskiä hieman rätkyjä! Samalla tulee ajettua ne kaikkia Ötöpesän jengin ystäviä vainoavat pahat henget pois! Joten hushus annunnakit, rabishut, qliphothit, liekkiöt, määhieszöt, ezähiellöt, guit, tohosut ja muutkin ilkiöt!

Ja kuten viimekin vuonna Ötöpesän jengi toivottaa lukijoilleen ja ystävilleen erityisesti hyvää uutta vuotta 2012 ....

AFRIKAANSIKSI!

Marschalkka Sininen Niili tahtoo myös tarjota kaksisitoista mitä onnellisinta hyvää mieltä tuovaa marssia:

GRAF ZEPPELIN MARSCH

DÜPPELER SCHANZEN MARSCH

FREI WEG MARSCH

MARCH OF STRENGHT

MARCH OF THE NEW KING

ROT SCHEINT DIE SONNE

PANZER ROLLEN IN AFRIKA VOR

DEUTSCHLAND ERWACHE

LE BOUDIN

AUX LEGIONNAIRES

"GEORGE"

EVO ZORE, EVO DANA

HAUKI & MARSCHALKKA S. NIILI MUISTELEVAT VANHOJA AIKOJA

Vielä kerran..mitä parhainta ötövuotta kaikille Ötöpesän jengin ystäville!