Pikkufanteille tuli kerran nälkä. Nälkä on syntiä. Frater Phascolarctos päätti demonstroida mässäilyn synnin Ö.T.Ö. -loosin pienille initiaateille reseptin keinoin.
Pasta et Filioque
*Kaksi pakettia pekonia
*Kolme pientä pyreepurkkia
*Kolme yksikyntistä valkosipulia
*Kaksi purkkia ruokakermaa
*Oreganoa, kuivana 2 rkl. Tuoreena sen verran kun hyvän syntiseltä tuntuu.
*Reilusti mustapippuria
*Tarpeellinen määrä pastaa syöjiä varten
*Annoksen päälle parmesia tahi pecorinoa raasteena
Ateria on salatieteellinen Ö.T.Ö. -loosin ateria.
Pekoni symboloi sikaa, synnintekijää, epäpuhdasta.
Pyree on verenpunaista. Kyseeseen tulee uhri tai sovitus.
Pasta on paternosterilaista nöyrää jokapäiväistä leipää.
Kerma symboloi luvattua maata. Maidon ja hunajan maa.
Maistuvat asiat sipuleineen ja mausteineen edustavat sapattia ja kaikkia "nautintoja" joita
Saatana voikaan Jumalan luvalla tarjota!
Tämä ateria on nautittava
Saatanan
Luciferin
ja Jeesuksen nimessä.
Amen.
P.s. Niin Pastori Palloveikko kuin Frater Phascholarctoskin haluaisivat tietää ötömäisyyksien ystävien mielisynnit.
Tässä olisi koe
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lento-Lasse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lento-Lasse. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Pasta et Filioque
Tunnisteet:
elefantti,
Frater Phascolarctos,
huono huumori,
koala,
Lento-Lasse,
magia,
Mini-Sini,
norsu,
okkultismi,
pahantapaisuus,
palloveikko,
salatiede,
Svärsy,
Ö.T.Ö.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Fallokraattis-solaarinen periaate
ZEUS tuli kylään! Fallos, jos mikä on kreikkalainen, eurooppalainen asia! Pikkufantit kovin ihmettelivät tuota fallosta! Solaarista periaatetta!
Parempi tuo tosifallos silti on, kuin nykyinen meininki. Kaljapullohartiaiset mitättömät Hermeksen leikkilaulajat nauravat kelpo Hefaistokselle!
On kestävyysvajetta, huonoa asennetta ja muuta sarasvuolaista sontaa.
Hefaistokselle ja Hermekselle on Afrikassakin vastineensa! Synkkä seppä Ogun ja turha tanssivainen kuningas Shango!
Falloksesta ruiskusi jopa Ouzoa! Hellenistipappi Giorgios Aviorigos totisesti järjesti väkevän dionyysiset bakkanaalit Ötöpesän pikkuväelle!
Todettiin, että kreikkalaiset ovat kovin ouzoa porukkaa! Heitä riittää joka "junaan" ja jotkut tulevat retsinalla perässä!
Parempi tuo tosifallos silti on, kuin nykyinen meininki. Kaljapullohartiaiset mitättömät Hermeksen leikkilaulajat nauravat kelpo Hefaistokselle!
On kestävyysvajetta, huonoa asennetta ja muuta sarasvuolaista sontaa.
Hefaistokselle ja Hermekselle on Afrikassakin vastineensa! Synkkä seppä Ogun ja turha tanssivainen kuningas Shango!
Falloksesta ruiskusi jopa Ouzoa! Hellenistipappi Giorgios Aviorigos totisesti järjesti väkevän dionyysiset bakkanaalit Ötöpesän pikkuväelle!
Todettiin, että kreikkalaiset ovat kovin ouzoa porukkaa! Heitä riittää joka "junaan" ja jotkut tulevat retsinalla perässä!
Tunnisteet:
elefantti,
huono huumori,
Lento-Lasse,
magia,
Mini-Sini,
norsu,
pahantapaisuus,
Svärsy,
Sählä,
viina
maanantai 11. marraskuuta 2013
Rhodesian itsenäisyyspäivä!
Tänään on päivä, joka totisesti herkistää Marschalkka Sinistä Niiliä! On Rhodesian itsenäisyyspäivä! Jokainen Marschalkka S. Niilin elefanttialaisista määrättiin juomaan maailman parasta giniä! Kärsät pulloon ja menoksi! Jokainen sai valita lantringit itse..tai sitten juoda juoman ihan sellaisenaan! Marschalkka S. Niili teki aikoinaan niin asetoverinsa Hauen kanssa..Rhodesian puskista ei aina löytynyt lantrinkia!
Mutta silloin, kun Marschalkka & Hauki saapuivat salaisilta operaatioalueiltaan, niin palvelija toi aina kylmän drinkin verannalle..olivat ne aikoja ne..
Marschalkka S. Niili olisi halunnut tarjota alaisilleen jotain hyvää syötävää..mutta boereworsia ei ikävä kyllä löytynyt..valitettavasti!
Marschalkka S. Niili tarjoaa kaikille lukijoilleen musiikkia vanhan kunnon Rhodesian kunniaksi:
Keep the Flame Lily burning
Rhodies Everywhere
Rhodesians never die
Sweet banana song
Great White Tribe
Black Boots
Whenve song
Rhodesian Armeijaan..
George
The Troopie
We stand alone
Snakes and sniper
Christmas in Rhodesia
Farewell Britannia
Bridge of steel
The Whistling Troopie

sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Numeroasemat
Mitä ihmettä?!
Pikkufantteja ei oikein unettanut. Halusivat kuulla radiosta sen Maamme-laulun, mihin silloin joskus päivän radiotoiminta loppui.
Pikkufantit eksyivät lyhytaalloille. Sieltä löytyi äärimmäisen minimalistista taidetta toteuttavia num3r0a5em1a. Ei toivekonsertteja, musiikkiakin vain joskus. Vain rauhoittavalla äänellä numerosarjoja lukevia yksitoikkoisia ääniä. Äärimmilleen minimoitua taideilmaisua..
Vai liittyisikö tuo vakoiluun? Jos liittyy, niin ovatkos asialla silloin natsit, venäjäläiset, tähtilipunpalvovaiset isopäiset jenkit vaikos sitten jutikan-putikat?! Ei voi tietää!
1hm3 juttuja nuo numeroasemat!

nwo,
okkultismi,
pahantapaisuus,
salaliitto,
salatiede,
sota,
Svärsy,
taide,
tiede
lauantai 2. marraskuuta 2013
Ö.T.Ö. -loosin hirveät & synkät Samhainin spurgugrammirituaalit
Yön tärkein rituaali (se, mihin initiaatit tietämättään valmistautuivat) oli tietenkin spurgugrammin epäpyhittäminen. Rituaalit menivät täysin nappiin!
Tämän vuoksi Ö.T.Ö. -loosi tahtookin tarjota rituaalitaidetta kaikille lukijoilleen:
Sacrificial suicide
Initiaatti kohtaa Pimeyden Ruhtinattaren
Mommy..can I go out and kill tonight?
Halloween
Happosade
Lupa tappaa humalassa
This day Aria
Pahan Keisarin Linna
Ruusuja raunioilla
Evil Enchantress
Giggle at the ghostly
Antikristillinen vihan aika -blues
Ilman moottorisahaa
My name is Satan
Satan's First Theme
Sweetie Belle conjures Satan
Speak of the Devil
Ghostbusters
Children of the night
Aaveenpää
Yön pimeyttä vasten
Devil went to Equestria
Miten saatoinkaan vain tappaa miehen?
Kun nyt sitten salatieteilystä puhuttiin, niin toki Marschalkka Sininen Niilikin halusi kantaa kortensa henkiseen muurahaiskekoon. Nykyinen turmeltunut kali-yuga tulee vielä päättymään valkearatsuisen avatara Kalkin ratsastaessa apuun. Sitten alkaa kultainen aikakausi satya-yuga ja niin eespäin..Kali-yugan aikana ainoa mahdollisuus päästä samsarasta on toistaa Herran pyhää nimeä!
Frater Phascolarctos järjesti liminaalisille pikkufanteille hyvinkin tärkeää luettavaa ennen Ö.T.Ö. -loosin seuraavalle vihkimystasolle siirtymistä. Tieto on valtaa. Tiedostettu pelko on puoliksi voitettu pelko!
Halloween tuli sitten viimein Ötöpesäänkin. Ö.T.Ö. -loosin pieniä initiaatteja pelotti aivan hirmuisesti, liminaalitilassa olevat pienet elefantti-initiaatit päättivät hakea pikku pelkureita avukseen. Initiaatio ei kylläkään olisi initiaatio, ellei se pelottaisi yhtään..

natsi,
norsu,
okkultismi,
Pörtsi,
salatiede,
Sininen Niili,
Svärsy,
taide,
viina,
Ö.T.Ö.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Kevätpäiväntasauksen ponirituaali
Tietenkään ei pidä koskaan unohtaman maagikon roolia Sisäpuolen Vartijana! Merkkien, Eleiden ja Nimien on mentävä oikein, että Immateriumin ekstrakosmiset kauhut eivät pääsisi maailmaan mellastamaan! Rituaalin suorittajan mielen on alati oltava hypnoottis-magneettisen keskittynyt! Silloin maagikon osaksi on vaurautta ja iloisuutta viljalti kertyvä!
Kevätpäiväntasauksen aikaan Ö.T.Ö. -loosissa aloitettiin maagisten energioiden tasapainottaminen maagisin rituaalein. Näihin aikoihin on nimittäin tapana viettää noitasapattia henkivaltain kera solmittujen liittojen uudistamiseksi. Frater Phascolarctos tarvitsi Ö.T.Ö. -loosin rituaaliin jonkin voimakkaan fokuspisteen..
My Little Pony sopi tähän tarkoitukseen oikein hyvin, sillä tiettyjen lähteiden mukaan se suorastaan vilisemällä kihisee okkultismia, satanismia ja subliminaalista viestintää...poneissa on paljon enemmän maagista merkitystä kuin ensikatsomalta uskoisikaan..

kevätpäiväntasaus,
koala,
Lento-Lasse,
magia,
Mini-Sini,
norsu,
nwo,
okkultismi,
pahantapaisuus,
palloveikko,
Pörtsi,
salatiede,
Svärsy,
Ö.T.Ö.
lauantai 8. joulukuuta 2012
Linnan juhlat 2012
Linnan juhlat. Mikä ihme? Plutokraattien, huonojen klovneriaan kykenemättömien pellejen, turhien julkkisten sekä muiden ääliöiden bileet. Muutama veteraani mausteena. Kaikki kunnia niille harvoille veteraaneille toki.
Presidentti Niilistö (Itsenäisen Suomen Ainoa Oikea Presidentti) järjesti kaikille Ötöpesän jengin lukijoille parhaat juhlat. Tarjoomuksena lämpimiä cheyennechili-sipuli-paprika-juusto-oregano -voileipiä! Palanpainikkeeksi 60% snapsi! Kolminkertainen eläköön-huuto isänmaalle!
Ötöpesän jengi tahtookin siis lähettää terveisiä kaikille lukijoilleen!
Ja kaikille lukijoille noin niin kuin muuten marsseista paras, iloisin marssi:
Suomenlahden Marssi

presidentti,
Pörtsi,
ruoka,
Sininen Niili,
Svärsy
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Lumen valoa!
Ensimmäinen kunnon erä lunta saapui! Ötöpesän pikkufanteista Pörtsi sattuu olemaan mammutti, joten hänpä päätti kutsua kaikki Ötöpesän pikkufantit ulos lumeen leikkimään!
Marschalkka Sininen Niilikin sai kutsun. Ei yhtään hauska ajatus, mutta kun kerran alamainen kutsui, niin pakkohan sitä oli mennä. Kylmää, hyi! Ei yhtään mukavaa, mutta pakko oli lähteä, että maine ei olisi mennyt! Onneksi sisäinen villapaita piti lämpimänä!
Marschalkka S. Niili päätti hankkia Pörtsille matkaliput hyvin mielenkiintoiseen, sateiseen ja tuuliseen paikkaan. Pörtsi kuitenkin hoksasi, että tässä taisi olla jotain haudattuna. Siellä oppisi tupakinpoltonkin. No ei siinä mitään. Marschalkka S. Niilille olisi kuitenkin tullut viidessä vuodessa Pörtsiä ikävä. Ötöpesässä paras. Etenkin, kun My Little Ponyn kolmas tuotantokausi saavuttaa yhä eeppisemmät mittasuhteet...
Pääasia, että elämä on hyvää!
P.s. Ötöpesän jengi lähettää viisi vuotta täyttäneelle Mesikämmenen blogille paljon onnea iloisen musiikin kera!
Marschalkka Sininen Niilikin sai kutsun. Ei yhtään hauska ajatus, mutta kun kerran alamainen kutsui, niin pakkohan sitä oli mennä. Kylmää, hyi! Ei yhtään mukavaa, mutta pakko oli lähteä, että maine ei olisi mennyt! Onneksi sisäinen villapaita piti lämpimänä!
Marschalkka S. Niili päätti hankkia Pörtsille matkaliput hyvin mielenkiintoiseen, sateiseen ja tuuliseen paikkaan. Pörtsi kuitenkin hoksasi, että tässä taisi olla jotain haudattuna. Siellä oppisi tupakinpoltonkin. No ei siinä mitään. Marschalkka S. Niilille olisi kuitenkin tullut viidessä vuodessa Pörtsiä ikävä. Ötöpesässä paras. Etenkin, kun My Little Ponyn kolmas tuotantokausi saavuttaa yhä eeppisemmät mittasuhteet...
Pääasia, että elämä on hyvää!
P.s. Ötöpesän jengi lähettää viisi vuotta täyttäneelle Mesikämmenen blogille paljon onnea iloisen musiikin kera!
Tunnisteet:
elefantti,
huono huumori,
Lento-Lasse,
Mini-Sini,
natsi,
norsu,
okkultismi,
pahantapaisuus,
Pörtsi,
ryyppäys,
salatiede,
Sininen Niili,
Svärsy
tiistai 20. marraskuuta 2012
Maagillinen KAHVITARJOILU
Hyvinkin moni aloitteleva rituaalimaagikko on sortunut samaan rituaalivirheeseen. Ö.T.Ö. -loosin johtaja Frater Phascolarctos haluaisikin varoittaa siitä.
Kyseessä on KAHVITARJOILUN laiminlyöminen!
Asia saattaa ensialkuun vaikuttaa naurettavalta. Rituaalien suhteen kannattaa kuitenkin muistaa, että mm. kirkoissa tarjotaan viiniä ehtoollisrituaalin osana! Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit..kahvipöytä papin kera on siis myös mitä olennaisin osa rituaalitoimintaa! Turhan moni rituaalimaagikko muistaa viinin..mutta unohtaa kahvin!
Mundaanilta kannalta katsottuna täydellisesti katetulla kahvipöydällä on symbolinen merkitys keskittymisen fokuksena. Toki myöskin kahvin suoma kofeiini ja leivonnaisten matkaansaattama verensokerin nousu auttavan tarvittavan maagisen mielentilan saavuttamisesta! Kahvipöytä on rituaalialttari!
Toisekseen korkeat henkiolennot ovat hyvinkin mielistyneitä kahvin tuoksuun ja maistuvaisiin leivonnaisiin. Herra Vanhassa Testamentissa oli mielistynyt suitsutukseen ja polttouhrien savun tuoksuun. Herraa itseään asia ei niinkään kiinnostanut, mutta koska Samael, Uriel, Mikael, Gabriel jne. tykkäsivät, niin Herra ystävällisyydessään päätti antaa arkkienkelien nauttia Herran suitsutuksesta..popcornia päälle, Herra on paras leffaohjaaja! Kauhua, seksiä ja väkivaltaa!
Ärsyyntynyt korkea henkiolento SAATTAA kutsuttaessa ahmaista maagikon..ärsyyntynyt ja vaikkapa prinsessaleivoksen nähnyt pelkästään ahmaisee leivoksen..unohtaen maagikon! Lisäksi katettu kahvipöytä osoittaa asiallista kunnioitusta herruutta kohtaan..korkea-arvoiset henkiolennot ovat kuitenkin sotilaita ja virkamiehiä..järjestystä kunnioittaen!
Esim. Arkkienkeli Mikaelia suuresti harmittaa se, että harpun, huilun ja etenkin PASUUNAN soittoharjoitukset keskeytyvät jonkin turhanpäiväisen kysymyksen takia. Samaelkaan ei tykkää, että pimeyden enkelten saunomis- ja grillausbileet keskeytetään tuosta vain. Herralle suitsutusta siis! Kahvipöytä siis ikään kuin lepyttää korkeita olentoja antaen korkeille olennoille aikaa peittää harmistuksensa häirinnän vuoksi. Edellä mainitusta neuvotteluaseman parantumisesta johtuen henget kuuntelevat rituaalimaagikkoa paremmin. Ei sitten joudu mingiksien bileisiin..
Rituaalimaagiset riitit kestävät toisinaan myös hyvin kauan. Sokeri ja kofeiini auttavat jatkamaan hyvinkin ankaria maagisia työskentelyjä..
Kuten rituaalialttarin asemointia mietittäessä, niin on huomattava mm. sellainen seikka, että kampaviineriä ei saa KOSKAAN kattaa pullan oikealle puolelle..aina ja ainoastaan VASEMMALLE puolelle!
Uutta porttia EI SAA kevytmielisesti avata!
Portin rajoja EI SAA kevytmielisesti rikkoa!
Kuka muuten tekee, niin hulluus odottaa!
Loppusanoiksi Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctos haluaisi toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää ja turvallista yötä:
Hyvää yötä oman turvarievun alla!
Rituaalimaagikoille Ö.T.Ö. -loosin johtaja Frater Phascolarctos toivottaa suurta Tahtoa..olkaa kuten Slinky, taistelkaa elämän epätoivoisessa taistelussa:
Slinky juoksumatolla
P.s. Frater Phascolarctos toivottaa erityisen paljon hyvää meininkiä Ö.T.Ö. -loosin jäsenille Ursa Major Eukalyptuspuun Kaitsijalle & Astrum Ferrum Niilisalaisuuden Vartijalle!
P.p.s. Oh-hoh! KAKSI uutta lukijaa, jipii! Mikkis ja Timo, sydämellisesti tervetuloa seuraamaan Ötöpesän jengiä!

kahvitarjoilu,
koala,
Lento-Lasse,
magia,
Mini-Sini,
natsi,
norsu,
okkultismi,
Pallonenä,
palloveikko,
salatiede,
Svärsy,
Ö.T.Ö.
perjantai 2. marraskuuta 2012
Halloween Palloween
Ötöpesän jengi tahtoo toivottaa kaikille lukijoilleen totisen hyytävää Halloweenia.
KAUHUSTA on kysymys.
Nyt on pahuuden yö. Niin rumat noita-akat, Saatana kuin Perkelekin ovat liikkeellä.
Viinaakin pitää olla, demonien kunniaksi!
Ö.T.Ö. -loosin pikkufantit päättivät tehdä pahuudelta suojaavan pahuuden taikapiirin, suolaa ympärille. Japanin sumopainijatkin tekevät niin.
On kuitenkin hyvä päättää ilta rukoukseen..
Ötöpesän jengi toivookin siis hauskaa Halloweenia kaikille lukijoilleen!
KAUHUSTA on kysymys.
Nyt on pahuuden yö. Niin rumat noita-akat, Saatana kuin Perkelekin ovat liikkeellä.
Viinaakin pitää olla, demonien kunniaksi!
Ö.T.Ö. -loosin pikkufantit päättivät tehdä pahuudelta suojaavan pahuuden taikapiirin, suolaa ympärille. Japanin sumopainijatkin tekevät niin.
On kuitenkin hyvä päättää ilta rukoukseen..
Ötöpesän jengi toivookin siis hauskaa Halloweenia kaikille lukijoilleen!
Tunnisteet:
Frater Phascolarctos,
huono huumori,
Lento-Lasse,
Mini-Sini,
natsi,
pahantapaisuus,
Svärsy,
Ö.T.Ö.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Raamattuja kansanedustajille
![]() |
| Valtion joutuessa äärimmäiseen hätään on voitava käyttää myös tilanteen vaatimia keinoja! |
![]() |
| ...sillä Raamattuun kuuluvat myös Kuudes ja Seitsemäs Mooseksen kirja! Näissä kirjoissa on sitä valtiollisiin päätöksiin tarvittavaa salaista tietoa! |
Ö.T.Ö. -loosin johtaja Frater Phascolarctos sai kuulla, että Pipliaseura lahjoitti jokaiselle kansanedustajalle ihan ikioman Raamatun! Erittäin suositeltava, joskin puolinainen teko, sillä..
Tunnisteet:
elefantti,
huono huumori,
koala,
Lento-Lasse,
Lilli,
magia,
Mini-Sini,
nopat,
norsu,
okkultismi,
Pallonenä,
palloveikko,
Pörtsi,
salatiede,
Svärsy,
Ö.T.Ö.
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Komisario Niilmannin tutkimuksia osa 4 ..GAMBINAA!

Komisario Niilmann oli vähän kyllästynyt noihin nuorempiin rikostutkijoihinsa! Ei mitään tajua kunnon murhasta! Siinä pitää haista vanha kusi, viina, krapula ja katumus!
Nyt näytetään, mistä sellainen parempi, perinteinen henkirikos tulee! Ensin tarvitaan puukko, nyrkki tai vasara! Arska (nimi muutettu) joi Peran (nimi muutettu) GAMBINAT! Pera (nimi muutettu) rankaisee!
VITTU! Kenenkään GAMBINAA rankaisematta ei vittu juoda!
Teon jälkeen kukaan ei muista mitään!
Näin kävi, että komisario Niilmann hieman lakeja väistäen otti kiinni muutettunimisen Peran.
Pera vietiin observoitavaksi Ötöpesän Poliisilaitoksen kellarin kriminaalipsykologiseen tutkimuslaboratorioon. Muutettuniminen Pera sai GAMBINAA palkkioksi.Tutkimushuone täytettiin (Peran mielestä) vittumaisilla ketsupilla täytetyillä psykologisilla atrapeilla. Pera (nimi muutettu) jopa hävisi yhdelle niistä sammuttuaan! Komisario Niilmann alaisineen katsoi, miten Pera (nimi muutettu) teurasti puukolla kuvitellut vittuilijat ja gambinavarkaat.
Komisario Niilmannin mielestä tämä oli tosi järkyttävää! Koko laboratorio ihan tekoveressä eikä koehenkilö muistanut mitään!
Tunnisteet:
elefantti,
Lento-Lasse,
Mini-Sini,
norsu,
pahantapaisuus,
poliisi,
Pörtsi,
rikos,
Sininen Niili,
Svärsy
tiistai 11. syyskuuta 2012
Kesän fanttimuistoja osa 3
Töiden jälkeen huomattiin, että joku mokoma iiskiä oli popsinut kaikki hyvät suklaarinkelit! PERKELE!Vain yksi jäljellä! Sen yhden omistusoikeus mietittiin pikkufanttien toimesta ratkaista korttipelin avulla!
..onneksi niitä pers´reikiä löydettiin koko paketillinen lisää ja jokainen sai kärsän makeaksi!
Oli taas aika lähteä kohti Ötöpesää..jokaiselle pikkufantille jäi reissusta hyvä mieli!
Siihen loppui kesä, mutta kesän päätös sai arvoisensa kruunun päähänsä!
Hyvän työn jälkeen pikkufanttien kelpasi levätä ja nauttia auringosta! Puolukatkin maistuivat..
Työn tulokset olivat kerrassaan upeita! Voi miten hienoa! Marschalkka Sininen Niili olisi pikkufanttien uroteosta aivan suunnattoman ylpeä!
Hiekkaa tietenkin! Työ saattoi alkaa!
Ensin pienet Chelmin viisaat löysivät ison kasan kiviä! Hienoa! Mutta jotain tarvittiin kivien lisäksi! Mitä?
Vaan ennen työhön ryhtymistä kelpo työelefantit tarvitsivat runsaan aamiaisen! Että jaksaisi ahertaa! Ahertaa mitä? Ei sillä väliä! Pääasia että aherretaan!
Demoni oli aivan hirveä!Pikkufantit joutuivat kamalasta ilmestyksestä suureen sielunhätään! Ehkäpä Suntio Nikodemus vitsoineen olikin oikeassa? Kurittaessaan pikkufantteja sielun autuus ankarassa mielessään? Pikkufanttien oli pakko päästä totiseen kristillisen työhön! Syntien sovitukseksi!
Tunnisteet:
elefantti,
huono huumori,
Lento-Lasse,
Mini-Sini,
Nikodemus,
norsu,
pahantapaisuus,
Paul Collier,
Pörtsi,
ruoka,
Svärsy,
vitsa,
vitsarangaistus
lauantai 8. syyskuuta 2012
Kesän fanttimuistoja osa 2
Demoni ilmestyi!HYI HITTO!
LIIAN PAHA DEMONI!
Loitsuavat pikkufantit lensivät kumoon kauhusta kankeina!
Nyt piti alkaa toinen seremonia tuon painajaisiljetyksen poisajamiseksi..Svärsy johti rituaalia ja pian pikkufanttien äänet yhtyivät väkeväksi kuoroksi synkässä salamoivassa yössä:
IA IA IA!
ADU EN I BA NINIB!
NINIB BA FIRIK
FIRIK BA PIRIK
PIRIK BA AGGA BA ES
AGGA BA ES BA AGGA BAR!
KAKAMMU! SELAH! KAKODAMMU!
BARRA BARRA BARRA!
Pitkän ja rankan rituaalin jälkeen tuo inhotus saatiin ajettua pois....Frater Phascolarctos oli kyllä ihan oikeassa siinä, että mitään liian pahaa ja väkevää ei pitäisi yrittää manata esiin..
Saapui synkkä ja myrskyinen yö! Ö.T.Ö. -loosin pienet kärsäkäsjäsenet ajattelivat, että aika voisi olla ötöllinen jonkun hurjan demonin esiinkutsumiselle. Salamat iskivät..vimmattu loitsuaminen alkoi....Svärsy toimi loitsupappina....
Ennen auringonlaskua pikkufanttien toimesta perehdyttiin hieman maagiseen teoriaan. Mikäs tuo on? Loitsukirja! Pitääpä katsoa tarkemmin! Näyttää jonkinlaiselta portilta..viimeiseltä portilta... Saturnuksen portilta...
Kirjallisuuteen perehtymisen jälkeen vuorossa oli laiskottelua jäkälävuoteella. Horisontissa alkoi kyllä jo näkymään hyvinkin synkkiä cumulonimbuksia, jotka liikkuivat onneksi melko hitaasti...
Tunnisteet:
elefantti,
huono huumori,
Lento-Lasse,
magia,
Mini-Sini,
norsu,
okkultismi,
pahantapaisuus,
Pörtsi,
salatiede,
Svärsy,
Ö.T.Ö.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Kesän fanttimuistoja osa 1
Hieman vastentahtoisesti pikkufantit joutuivat kuitenkin eräänlaiseen etä-heksyylikouluun. Norsunkielen tunnilla tarkoitus oli lukea jotain klassista tavaraa. I.B. Singeriä löytyi. Ei kylläkään sitä teosta josta Frater Phascolarctos olisi halunnut kuulla! Svärsystä olisi ollut paljon kivempaa kuulla golemista..kärsillä ollut teos tosin nukutti pikkufantteja hyvin...todella hyvin..
Frater Phascolarctoksen saatua tiedon Ö.T.Ö. -loosin jäsenten turvassaolosta tuli käsky, että pikkufanttien tuli perehtyä tietoihin ja taitoihin. Suon Kuningas ja Eedenin Yöpuolen Kuningatar alkoivat perehdyttämään pikkufantteja maagiseen teoriaan. Musiikki tai magia..mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria!
Suon Kuninkaan & Eedenin Yöpuolen Kuningattaren maagiseen mökkiin päästyään pikkufanteille tarjottiin mahdollisuutta valmistaa itselleen pientä aamupalaa..Frater Phascolarctos nimittäin sai kuulla näiden olevan märissään ja nälkäisiä. Ruokaahan tuli! Palovaroitin toki antoi vastalauseensa hienoista ranskalaisista voisarvista..
Kyllähän se suo löytyikin, ikävä kyllä. Marschalkka S. Niili ja Frater Phascolarctos tarkoittivat sillä suolle suksimisella kylläkin jotain symbolista, ei mitään näin kauhistuttavan konkreettista!Pikkufantit, tulkaa takaisin! Marsch marsch äpärät!
Pikkufantit eivät enää kuulleet..suossa kauhuissaan räpiköiviä pikkufantteja tuli pelastamaan itse vihernahkainen, kruunupäinen Suon Kuningas ja hänen rouvansa Eedenin Yöpuolen Kuningatar..
..ja siinä sitä suota etsiessä Mini-Sini löysi pikkufanteille mukavan lepäilypisteen kanervapuskasta! Aurinko paistoi jne..
Kävipä kerran niin, että Marschalkka Sininen Niili ja Frater Phascolarctos käskivät pikkufantteja suksimaan suolle! Suolle johtava tie löytyikin...
Tunnisteet:
elefantti,
Lento-Lasse,
magia,
Mini-Sini,
natsi,
norsu,
okkultismi,
pahantapaisuus,
Pörtsi,
salatiede,
Svärsy,
taide,
tiede,
Ö.T.Ö.
perjantai 31. elokuuta 2012
WC-HAISE KAKA!
Paha-paha kaka-haju! Wc ei saa haista kaka! Paha paha Bangladesh-mies ei olla tehnyt yhtä mitaa! Tuhma tuhma Bangladesh-mies! Pikku-fantti tarvitseta kaasu-naamio kaka-hajun takia!
Kaka levitä myös koko Ötö-Pesä! Miksi ei Bangladesh-mies tehdä mitä?!
WC HAISE KAKA! MILLOIN WC-REMONTI?! PAHA PAHA PAHA! ASIAKAS EI KESTÄÄ ENA!
Tunnisteet:
elefantti,
huono huumori,
Lento-Lasse,
Mini-Sini,
nasse,
norsu,
paska,
Pörtsi,
Svärsy
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Ötöpesän jengin haastattelu!
Nyt koitti suuri riemu kaikille ötömäisyyksien ystäville!Marschalkka Sinisen Niilin asetoveri Hauki Mesikämmenen jengistä on tehnyt Ötöpesän jengistä hienon haastattelun Mesikämmenen blogiin!
Tästä pikkufanteille tulikin hyvä syy laittaa suut makeiksi!
Tästä linkki haastatteluun.
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Väkevää profetointia, voitelua ja vuodatusta!
Pastori Palloveikko tuli raamatullisiin ajatuksiin. Pikkufanteista oli näet tylsää vain istua kovilla kirkonpenkeillä. Ainoat elämänmerkit koko kirkossa olivat satunnaiset vaivaantuneet yskäisyt ja virsikirjan sivujen hiljainen rapina..Mitäs päriseviä kokemuksia tuo tuollainen haalea hengellisyys nyt sitten antaa? EI KERRASSAAN MITÄÄN! Voihan Laodikea sentään! Miten olisi Juna ja Valistus -seurakunta?
Aidossa Herran Voidellun seurakunnassa pitää olla jatkuvasti väkevää kielillä profetointia, voitelua, vuodatusta ja muuta voimallista huuruilua!
Ylistysmusiikin täytyy huutaa korvat lukkoon! Ensin maksetaan kymmenykset, jonka jälkeen iloinen antaja antakoon vielä lisää! Rahat kassiin ja vähän sassiin! Virratkoon Elämän Vedet!
Pastori Palloveikko järjesti telttakokoukseensa niin väkevän voitelun, että koko esiintymislava oli yltä päältä margariinissa! Seurakuntalaiset muksahtelivat kumoon ja härskin ravintorasvan käry leijui satojen metrien päähän! Oooorababaooosekrefememememee!

Aito Herran Voideltu ei puhu koskaan hiljaa! KOVAA HUUTAMINEN on todistus Herran mielisuosiosta ja noin muutenkin yleisestä väkevyydestä!
Tästä voi itse kukin koostaa itselleen väkevän saarnan!
Tunnisteet:
elefantti,
huono huumori,
koala,
Lento-Lasse,
Mini-Sini,
norsu,
pahantapaisuus,
Pallonenä,
palloveikko,
pastori,
Pörtsi,
salatiede,
Svärsy
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Apua vieroitusoireisiin
..ehkä Marschalkka kelpuuttaa sinut joskus juhlaseuraksi, kun on tiedossa hienot juhlat!..ennen niitä ponit tulevat jo uniinkin..
..Hmm. Onhan toki Raritykin ihan hienostunut, mutta Marschalkka Sinisen Niilin arvon mukaiseksi pöytädaamiksi taitaisi nyt kelvata ainoastaan Ankara Yön Prinsessa! Anna anteeksi, Rarity..
TÄTÄ Marschalkka oli vailla! Nyt helpottaa! Kiitos pikkufantit! Siinä hieman korvaushoitoa ennen My little Ponyn kolmannen tuotantokauden alkua! Paras löytyäkin...vieroitusoireista kärsivä narkomaani voi olla hyvinkin pelottava..
OLUTTA! KAHVIA! PIIPPU! KARKKIA!Ei ei! Kiitos, mutta ei kiitos! Nuo eivät auta sitten yhtään!
Kyllä nyt pikkufanttien pitäisi tietää, mitä Marschalkka on vailla...
Hilfe! Päätä särkee, kärsää puristaa! Marschalkka Sininen Niili kärsii hirveistä vieroitusoireista!Marsch marsch äpärät! Tuokaa äkkiä jotain lievittävää! Äkkiä, ennen kuin hallusinaatiot täysin jyräävät Marschalkka Sinisen Niilin!
Tunnisteet:
elefantti,
huono huumori,
Lento-Lasse,
Mini-Sini,
natsi,
norsu,
Pörtsi,
Svärsy,
taide
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Vasemman Käpälän Polku
..ja niinhän siinä sitten kävi, että tuo mainio teos päätyi Ö. T. Ö. -loosiin itsensä Frater Phascolarctoksen käpäliin! Viimeinkin!Kirjaan perehtymisen alettua rituaalimusiikki laitettiin välittömästi soimaan. Asiaankuuluvasti loosin jäsenille tarjottiin rituaalin aikana olutta... ja etenkin eukalyptuspastilleja!
Suomen lippu ihana / puhdas sinivalkea / liehuu joka salossa / kohti taivasta. Lapsi työsi toimesi / uhraa isänmaallesi / Siihen antaa voimia suuri Jumala!
Mutta täältähän se opus voisi ehkä löytyä...ja niinhän se löytyikin! Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctos tulee ilahtumaan suuresti!
Täältäkin piti kysyä teosta..agentti ajettiin ulos ankarien ruoskaniskujen ja synnittömäin viskelemien ensimmäisten kivien saattelemana...ristiinnaulitsemistakin vaadittiin..ihmeellistä tuo kristillinen lähimmäisenrakkaus!
Ö.T.Ö. -loosin Frater Phascolarctosta on pitkään harmittanut se, että Tapio Kotkavuoren Vasemman Käden Polkua ei löydy sitten mistään. Mutta sitten tuli maagisia kanavia pitkin tieto, että kyseisestä teoksesta on ilmestynyt neljäs painos. Vihdoinkin! Ö.T.Ö. -loosi lähetti agentin asialle etsimään teosta. Löytyisiköhän täältä..ei.Olennainen filosofinen kysymys kuuluu, että onko puolikas vesilasillinen puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi. Ei kumpaakaan..se on vajaa... ihan kuten agenttikin..
Tunnisteet:
elefantti,
Frater Phascolarctos,
huono huumori,
koala,
Lento-Lasse,
magia,
Mini-Sini,
norsu,
okkultismi,
pahantapaisuus,
Pallonenä,
palloveikko,
Pörtsi,
salatiede,
Svärsy,
Ö.T.Ö.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)