lauantai 4. helmikuuta 2012

Liikkeenjohdon oppikirja

Pikkufantit käyvät Heksyylikoulua toisinaan lauantaisinkin. Kävipä niin iloisesti, että ystävällinen taho lahjoitti kouluun uutta oppimateriaalia, mitä sitten Noora-Norsun (eräs Heksyylikoulun taideopettajista) johdolla luettiin pikkufanteille.

Kyseessä on liikuttava tarina Hannu Kolista, viisaasta vanhasta miehestä, joka kertoo rikkaasta elämästään. Herra Koli tutustui mm. kirkkoherraan, poliiseihin ja rikkaaseen sivistysporvariin, herra Wallbergiin, jonka suurta (joskin omalaatuista) taidekokoelmaa hän pääsi ihailemaan.

Perhe-elämääkin Hannu Koli pääsi kokeilemaan, mutta traagiset tapahtumat lopettivat senkin. Hannu Koli ei kuitenkaan jäänyt vetistelemään, sillä elämä jatkui. Tarinan lopuksi Hannu Koli pääsi taivaaseen, jossa vanhat ystävät odottivat häntä.

Kalervo Palsa on kyllä ehdoton suomalaisen lastenkirjallisuuden Grand Old Man!

Myöskin hyviä eväitä elämään! Jossain blogosfäärin syövereissä taidettiin mainita joidenkin tekojen olevan eettisesti vääriä, mutta moraalisesti oikeita. Hannu Koli teki eläessään paljon eettisesti vääriä, mutta moraalisesti oikeita tekoja! Kalervo Palsan "Eläkeläinen muistelee" onkin siis mitä parhain liikkeenjohdon oppikirja! Tilaisuuteen on tartuttava, ennen kuin se kylmenee...

Hannu Kolin opeilla tie aukenee liike-elämän huipulle! Teot voivat olla hyvinkin epäeettisiä, mutta erittäin moraalisia.....

Muttamutta...uusi lukija! Tervetuloa lukemaan Ötöpesän jengiä, Señor Herrera! Toivottavasti nautitte ötömäisyyksistä, vaikka ette suomea osaakaan! Ötömäisyydet näyttävät olevan aivan oma kielensä...ötömäisyydet ovat ötömäisyyksiä kielestä riippumatta! Kauan eläköön kansainvälinen ötöily!

2 kommenttia:

  1. Kalervo Palsa, suurmies! Kyseinen opus löytyy toki Mesikämmenen hyllystäkin, mestariteos!

    VastaaPoista
  2. Mesikämmen, kyllä! Ötöpesän jengin mielestä tämän pitäisi kuulua peruskoulun oppimäärään!

    "Tämä se terää tekee!

    "Ahh!"

    "Leikitään hevosta!"

    "Voi fariseus!"

    "Olisipa Mooses näkemässä!"

    "Kirottu hirviö! APUA!"

    ;D

    VastaaPoista